perjantai 27. huhtikuuta 2018

20 random faktaa

Heipä hei ja ihanaa perjantai-iltaa! Aurinko paistaa ja pitkä viikonloppu edessä, kun koululaisellakin seuraava koulupäivä vasta keskiviikkona. Tähän perjantai-iltaan ajattelin laittaa nyt tällaisen kevyen postauksen eli 20 random faktaa allekirjoittaneesta. Voisihan tuo olla vaikka 50 faktaa, mutta jotenkin en vain keksinyt enempää kuin nämä 20. Paitsi tottahan hyviä juttuja tulee mieleen heti, kun painan julkaise-nappulaa. Mutta kerätään niistä sitten uudet faktat toiseen postaukseen. No niin, tästä lähtee, 20 randomia ihan randomissa järjestyksessä.

pioni



1. Minulla on isosisko ja pikkuveli eli olen sisaruskatraan keskimmäinen

2. Olen horoskooppimerkiltäni vesimies, mutta vesi ei ole elementtini ollenkaan päinvastoin, suorastaan pelkään vettä (siis järviä, meriä, jokia)

3. Olen toista kertaa naimisissa, mutta rakastan toista ihmistä todella ja ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni (lapsia ei lasketa)

4. Olen koulutukseltani yo-merkonomi eli sellainen yleispätevä koulutus tuli hankittua yleispäteviin toimistohommiin

5. Sain merkonomin paperit synnärille samana päivänä kun esikoinen syntyi

6. Pidin lukion jälkeen kolme välivuotta, tein kyllä töitä

7. Kauppiksen kävin iltakouluna eli työskentelin päivät

8. Olen siivonnut nuorena kahtena kesänä Hesan assan vessoja. Jep, eikä se ihan kauheeta ollut. Tosin työhöni kuului muitakin siivouskohteita. Tähän vois lisätä vielä sellaisen jutun, että olen saattanut tuolloin 80-luvulla törmätä kesätöiden puitteissa nykyiseen appiukkooni, mutta en voi olla siitä varma. Mutta hyvin todennäköistä se on :D

9. Olen kummitäti kahdelle pojalle ja yhdelle tytölle. Tai yksi pojista on jo 26 vee eli toisi poikanen :D

10. Olen Coca-Cola addikti. Huono tapa, josta yritän päästä eroon.




11. En ole eläessäni perannut kalaa, enkä aiokaan

12. Kodinhoitohommista kaikkein kivointa on pyykinpesu (ehkä sen takia, että kone tekee suurimman osan työstä)

13. En ole koskaan vaihtanut auton renkaita. Aina on löytynyt joku muu tekemään sen. Ja jos jostain syystä ei olisi ketään sitä tekemässä, aina voi maksaa palvelusta.

14. En tykkää ottaa selfietä, vaikka joskus välillä sorrun kokeilemaan. Ja aina petyn yhtä pahasti.

15. Rakastan romanttisia kirjoja ja elokuvia, varsinkin romanttisia komedioita. Ei haittaa, vaikka loppuratkaisun tietää jo alkumetreiltä.

16. Torkutan lähes joka kerta herätystäni sen puhelimen antaman 9 minuuttia. Ärsyttävä tapa, mutta ehkä siksi mulla onkin herätyksessä siihen varaa.




17. Inhoan katsella videoita (mm. instastorya), jos puhuja syö purukumia. Muutenkin purkan mässytysääni on ärsyttävää.

18. Jos en värjäisi hiuksiani, olisin täysin harmaapäinen (ainakin melkein täysin)

19. Nolona tunnustan katsovani Temptation Islandia, vaikka saankin jonkin sortin allergiaa ko. ohjelmasta ja tunnen suurta myötähäpeää. Enkä todellakaan kuulu ohjelman kohdeyleisöön, mutta paheensa kullakin.

20. Olen omastani mielestä aika hyvä kuljettaja (siis auton), mutta peruuttamisessa olen tosi surkea.


Sellaisia juttuja. Mahtoikohan niissä ollaan mitään uutta teille? Nyt toivottelen vain ihanaa viikkistä (tänään alkaa Vain elämää, jeee...). Toivottavasti viikonloppuna olisi sen verran kivat ilmat, että saisin terassia laitettua vähän kuntoon ja muutaman orvokin ruukkuihin.


32 kommenttia:

  1. Lähes kaikki oli uutta ja mielenkiintoista tutustua näin💕Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos oli uusia juttuja. Kahdeksan vuotta bloganneena en aina muista, mitä on tullut jo kerrottua ja mitä ei. Toisaalta uusia lukijoitakin tulee, joten näillä postauksilla hekin pääsevät tutustumaan bloggaajaan helposti.

      Poista
  2. Olipa kivoja tietoja sinusta, taas opin lisää <3
    Ihanaa viikonloppua Tuija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva 😊 Kunhan joskus pääsisimme livenä höpöttämään oikein kunnolla, oppisimme vielä enemmän toisistamme.

      Poista
  3. Uusia kivoja tietoja. Olipa kiva oppia tietämään sinusta enemmän.
    Aurinkoista viikonloppua, Tuija ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääosin myönteisiä asioita opit minusta 😊

      Poista
  4. Hauska postaus, kiva oli lukea sinusta lisää! Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva 😊 Toivottavasti ihan jees juttuja tuli esille.

      Poista
  5. Olipas kiva postaus!! Ja hei mäkin olen aivan loistokuski, melkein täydellinen ;).

    MUiskuja ja ihanaa, että pian nähdään<3<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me huippukuskit 😂 Ja eteenpäin elämässä pitää mennä, joten mitäs tosta peruutustaidosta. Sen takia peruutuspeili on niin pieni...

      Ihanaa nähdä todellakin ❤️

      Poista
  6. Kiva postaus!
    Minä olen omasta mielestäni todella hyvä kuski :) ja ajankin paljon. Mutta olen ihan legendaarisen huono peruuttamaan. En oikein ymmärrä, että miksen opi sitä. Legendaarisiin osuuksiin kuuluu se, että entisissä toimitiloissa parkkihalli oli aivan täynnä pylväitä. Minähän onnistuin kyllä nokka edellä ajamaan parkkiruutuun, mutta kotiinlähtö olikin sitten vähän vaikeampaa. Useamman kerran työkamuni Jounin lähtörutiineihin kuului ajaa oma autonsa pois ruudusta ja siirtää minun autoni siihen. Hän tuli aamuisin niin aikaisin, ettei joutunut pylväspaikoille :D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku muukin on huono pakittamaan 😂 Pylväspaikoista en minäkään tykkää. Monesti ajankin keskustan tiettyyn parkkihalliin (koska meillä on parkkilippu sinne) ja siellö ylempään kerrokseen. Tokassa kerroksessa on aina enemmän tilaa ja siellä otan aina pylväiden välissä olevista kolmesta paikasta keskimmäisen. Joskus kyllä ajan tahallisesti naismaisesti reunimmaiseen paikkaan ja osittain keskimmäiselle paikalle. Ruudut on niin ahtaita, joten näin toimimalla varmistaa paremmin auton säilymisen naarmuuntumatta. Tiedän kyllä, että moni mies tekee samalla tavalla.
      Sulla on kyllä loistava palvelu töissä. Miesvaltaisen työpaikan luontaisetuja 😂

      Poista
  7. Moneen kohtaan voin itsekin samaistua :D
    Kiva postaus! Mukavaa vappuviikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa jäinkö pohtimaan, mitkä kohdat täsmää 😊

      Poista
  8. Mikä on Hesan assan vessa... kysyy blondi Lapin tyttö?
    En ole katsonut tuota mainitsemaasi ohjelmaa (en osaa kirjoittaa sitä) just siksi kun ihmiset lähtee sinne tietoisesti nolaamaan itsensä.
    Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blondille Lapin tytölle kerrottakoon, että assan vessa on Helsingin päärautatieaseman yleiset vessat 😂

      Mä en pysty käsittään, mikä mut saa katsomaan Temptistä, vaikka saankin siitä näppyjä ja pahaa oloa. Muita tosi-tv ohjelmia en sitten katsokaan.

      Poista
  9. Ihana, siis ihan miellettömän ihana postaus <3 Sinä <3

    VastaaPoista
  10. Kokisaddikti joka tykkää myös eniten pyykinpesusta ilmoittautuu! Ja Temptation island, pakkohan se on tunnustaa sitäkin katsovansa :D

    Upeaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huippua Satu! Ihanaa että joku muukin on kokisaddikti ja myöntää katsovansa temptistä :D Ja mikäs tuota pyykkiä on pestessä, kun kone parhaillaankin pörisee itsekseen.

      Hilpeää vappua Satu <3

      Poista
  11. Noniin, siinäpä oli kattavasti lisäinfoa sinusta! :D Aivan tuli kesää ikävä tuosta keskimmäisestä kesäkukkakuvasta... Oon vähän laiskasti ehtinyt viime aikoina seurata blogeja, kiva lukea sinultakin useampi postaus kerrallaan ja nautiskella arkivapaasta. :) Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea varsin oleellista ja hirmu tärkeää tietoa sitten tulikin :D Itsekin kaiholla tuota kesäkukkakuvaa katselin. Tänään ei kyllä vaikuta taas siltä, että olisi kesä tuloillaan.

      Poista
  12. Entinen colazero addikti täällä huikkii. :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä susta tuli entinen addikti? Mä en vaan pysty 🤣

      Poista
  13. Tälläiset postaukset ovat kivoja :) Mukavaa viikon jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu ja mukavaa alkanutta toukokuuta sinulle 😊

      Poista
  14. Tää oli kiva ja nyökin monessa kohtaa :) Mäkään en ole perannut kalaa (paitsi köksän tunnilla) ja pyykinpesu on kotihommista kivointa.

    Ihan huippua - kohta nähdäänkin! Jee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo perannut edes köksän tunnilla. En bilsan tunnillakaan kyennyt preparoimaan (?) kalaa. Siis kun siltä piti kaivaa silmät, maksat yms. Onneksi kalatiskistä saa perattua kalaa ja omat saaliit siivoaa joku muu.

      Pian nähdään ja poksautellaan kuohuvaisia pullo jos toinenkin ❤️

      Poista
  15. Täälläkin todellakin torkutetaan, purkan mässytys hyi kauhistus, renkaita en ole todellakaan vaihdellut ja romanttiset leffat ovat just hyviä, yksi oikein kliseinen on kaikki romanttiset joulukomediat me like ja pyykinpesu on ehdottomasti kivoin kotityö.

    Olipa kiva postaus ja hei tässä oppi tuntemaan sua paremmin. <3

    Mukavaa viikon jatkoa Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me samikset 😍 Pyykinpesu on niin helppoa, kun kone hoitaa homman. Eikä se pyykkien lajittelu oo ollenkaan kamalaa, eikä kuivien viikkauskaan. Ehkä työläintä on kaappiin vieminen.

      Poista
  16. Renkaita en oo minäkään vaihtanut. Enkä vaihda. Ei vois vähempää kiinnostaa. Mä pesen pyykit, niin hoitakoot mister A autot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku roti se pitää huushollissa olla :D Ja tietyt hommat voi olla edelleen naisten hommia, osa taas miesten hommia. Ihan sama kuinka tasa-arvon aikakautta eletään :)

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!