maanantai 17. heinäkuuta 2017

Arkikuva 28/52

Hellou kaikki ihanat siellä!

Olipa mahtavat ilmat koko viikonlopun. Nyt on nautittu kesästä touhuamalla mökillä sekä ihan vain makaamalla auringossa. Otin lauantaina pienet päivätirsat aurinkotuolissa, aikaisemmin kävimme torilla hakemassa 10 kg mansikoita talven varalle. Nautittiinpa siinä samalla kahvit ynnä muut asiaan kuuluvat herkut torin laidalla kahvilan terassilla.

Mennyt viikko oli meillä muutenkin ihan ok säiden puolesta, ihan hirveitä sateita ei ollut, paitsi ehkä yhtenä päivänä. Neiti viihtyi hyvin terassilla leikkimässä iltamyöhälle. Mä oon kyllä niin onnellinen, että tuo meidän neiti leikkii vielä. Monet ikätoverinsa ovat lopettaneet leikkimisen jo aikoja sitten. Tosin leikkimistyyli voisi äidin mielestä olla vähän "kapea-alaisempi" ja jälkien siivouksessa on luonnollisesti parantamisen varaa. Mutta tuolla terassi legoleikit on saanut olla leväällään koko viikon, ja on edelleen :D Kyllähän meilläkin nuo koneet meinaa välillä viedä liikaa aikaa, mutta jossain kohtaa aina tuo leikkimisinto löytyy. Legojen lisäksi leikitään tietenkin keppareilla ja Schleich -hevosilla.













Eipä täss muuta kuin ihanaa uutta viikkoa kaikille, kuka lomailee, kuka on töissä :)

20 kommenttia:

  1. Viime viikko oli kyllä kelien puolesta aivan mahtava, eilenkin oli täällä 26 astetta!!! Noi lämpötilat sopiavt kaltaiselleni vilukissalle!

    Meillä oli Helsingissä vielä mansikat 10 kg 42 eur - uskoisin että tää viikko on optimaalinen mansikan pakastus viikko ja hinnatkin ehkä tippuu!

    Muiskuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelit oli kyllä aikas lailla sitä, mitä kesällä pitäisi ollakin. Tänään sitten olikin jo sateisempaa ja viileämpää.

      Meillä mansikat maksoi torilla 30-40 eur 5kg:n laatikko. Itse ostin edullisimipa ja oikein makoisia olivat.

      Muiskuja uuteen viikkoon sinnekin 😘

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinhän se on! Kun sen vain aina muistaisi 😊

      Poista
  3. Auringolla on kyllä ihmeellinen voima. Ei tarvita kuin yks aurinkoinen viikonloppu ja kaikki kurja unohtuu.

    Olen samaa mieltä tosta leikkimisestä ja ihan parasta tossa legoleikissä näyttää olevan se, että on tilaa mihin levitellä palikat, eikä tarvi heti korjata pois (vaikka äiti oliskin toista mieltä :)).

    Hyvää työviikkoa sinne ja tänne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla on kyllä ihmeellinen vaikutus 😊

      Kyllähän nuo legot tuolla terassin pöydällä joutavat olemaan, kum ei sille nyt ole muuta käyttöä. Äitienpäivänä syötiin terdella ja viikko sitten viikonloppuna toisen kerran. Meiltä kun puuttuu se grilli vielä, eikä meillä muutenkaan ole kauheasti ollut väkeä kotona. Ja onhan nuo keskeneräiset leikit äidille hyvää siedätyhoitoa 😂

      Kivaa viikkoa tänne ja sinne ❤️

      Poista
  4. Meilläkin T leikkii vielä ja poika leikki tosi isoksi saakka. Itse olin lapsena samanlainen. Yläasteella vielä leikin kavereiden kanssa kun omat luokkalaiset ei leikkineet enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noilla lapsilla on vielä minta leikkivuotta jäljellä. Ehtii sitä olla isompi niin kauan, että alkaa kuitenkin ikävöidä lapsuuden leikkejä 😊

      Poista
  5. Teillä onkin kiva terassi, johon mahtuu hyvin leikkimään. Ihana kuva <3
    Mukavaa viikkoa sinullekin Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassille kyllä mahtuu 😊 Kivaa viikkoa Outi ❤️

      Poista
  6. Viikonlopun kelit olivat mahtavat!! harmillisesti muistona siitä on kärvähtäneet poskipäät 😉 niitä onkin nyt vesisateessa ja 15 asteen säässä hyvä rauhoitella. Silti pyydän: tule takaisin aurinko.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama toive täälläkin: tule aurinko takaisin ja viivy monta päivää. Ja luvataan me vastalahjana sitten suojata ihomme kärvähtämiseltä 😀

      Poista
  7. Mielestäni leikki ei lopu koskaan, se vaan muuttaa muotoaan. Muistan ainakin lapsuudessa, kuinka sitä uppoutui leikkiin ja siihen mielikuvitus maailmaan ja uppoan vielä tänä päivänkin omiin ajatuksiin ja unelmiin. Toki se ei ole niin konkreettista kuin lapsena.

    Meilläkin pojat levittelee lelut aika lahjakkaasti kaikkialle, huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, ajatusleikkiähän sitä tulee itsekin harrastettua tämän tästä. Se on vaan paljon siistimpää 😂

      Poista
  8. Viikonloppu oli kyllä ihanan lämmin. Näyttää niin tutulta, legot löytävät tiensä myös terassille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kiva, että lapsilla on tilaa leikkiä, ja eri paikkoja leikkimiseen, vaikka ehkä me äidit vähän vastustetaankin moista lähinnä tuon sotkun takia :) Mutta tärkeintähän on, että lapset leikkivät.

      Poista
  9. Täälläkin vkl oli kivan lämmin, vaikka muuten kelit ovat olleet ihan pepusta...
    Meillä pojilla leikit on valitettavasti ihan minimissä, mikä on musta iso harmi. Mobiililaitteet pitäisi varmaan kokonaan kieltää, jos sitten tulisi enemmän leikille tilaa...

    Kivaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän viikon kelit on taas ollut ihan pepusta, todellakin. Me on töissä kuunneltu lattarimusaa, että päästäis vähän aurinkoisempiin fiiliksiin :)
      Kyllä meilläkin nuo laitteet vievät yhä enemmän ja enemmän aikaa, mutta onneksi on tietokoneajat, jolloin kone sammuu. Puhelinta ei ole vielä rajoitettu, muuta kuin uhkailemalla sen piilottamista. Mutta kyllä se leikki sieltä aina välillä ihan itsestäänkin lähtee. Mä tykkäisin, että meidän neiti innostuisi jälleen enemmän lukemisesta, se on jäänyt nyt vähemmälle.
      Omissa lapsuuden kesissä ihan parasta oli lukeminen ihan rauhassa <3

      Poista
  10. Ihana elämänmakuinen kuva ja voi itku legoilla leikkiminenkin on täällä loppunut. :(

    Suloista tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos teillä on jo leikit loppunut, vaikka kutakuinkin samanikäisiä tyttöjä onkin :( Mutta aika aikaansa kutakin.

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!