sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Arkikuvahaaste 11/52

Yksi kuva/viikko, vuoden ajan, meidän perheen tavallista arkea.
















Se olisi sitten ensimmäinen kokonainen työviikko takana. Fiilikset on ihan hyvät, vielä aika vähänlaisesti on tehtävää. Olenkin käyttänyt aikaani työpisteen siivoamiseen (en vain voi sille mitään, etten pysty työskentelemään, jos kaapit/laatikot/pöydät ovat täynnä turhia papereita/romua) Työviikko "huipentui" risteilyyn Viking Gracella. Risteily olikin erittäin oiva tapa tutustua uusiin työkavereihin. Tuli syötyä, tanssittua ja muutama drinksukin juotua. Ja tietenkin vähän ostoksia mm. huulipuna ja kynsilakkaa :)

Olipa muuten kiva tulla reissusta kotiin, kun ukkokulta oli perjantaina siivonnut kodin ja kukkiakin oli maljakossa. Erityiskiitokset vierashuoneen ikkunanpesusta, joka olikin edellisten asukkaiden jäljiltä ihan harmaa (ja rouva ei vaan ollut saanut aikaiseksi sitä pestä).

Tällä viikolla on täytetty Wilmassa kyselyä koulun toiminnasta ja thl:n sivuilla kouluterveydestä. Kätevä tuo Wilma, kun enää ei tarvita mitään erillisiä reissuvihkoja. Monilta tahoilta olen kyllä kuullut, että tuo Wilma saattaa olla vanhemmille aika työllistäväkin. Meillä kun on vain tuo yksi lapsi ja muutenkin aika vähänlaisesti, mutta riittävästi tuonne Wilmaan tulee viestejä.

Nyt täytyy mennä ulos nauttimaan päivän viimeisistä auringonsäteistä ja samalla hoitaa eväiden hankintareissu. Kivaa uutta alkavaa viikkoa jälleen toivottelen kaikille, CU <3


16 kommenttia:

  1. Itse olen kans sen kannalla, että Wilma on ihan loistojuttu nyt kun miehen kanssa opittiin lataamaan se puhelimeenkin :D kaks tonttua täällä päivää.
    Neidin ope vaan on hieman huono sitä käyttämään mutta kovasti hän aina koittaa skarpata.
    Ihanaa aurinkoista sunnuntaita ja muiskuja ihanalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimessa se onkin tosi kätevä, tosin puhelimessa ei mun mielestä näy tiedotteet eli ne täytyy käydä lukasemassa tietsikalla.

      Ihanaa tiistaita muru <3

      Poista
  2. Meillä Wilma oli ala-asteella yksi helvetti, mutta yläasteella se on osoittautunut varsin käteväksi sovellukseksi.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että rauhoittui. Kyllähän tänä päivänä kaikesta "nettiversiosta" saa luotua riesan, kun viestittäminen on niin helppoa.

      Kivaa tiistaita Outi <3

      Poista
  3. Ihanan kuulloinen alku töissä. Sä tulet varmasti olemaan timantti työssäsi.

    Puss!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käydä vähän risteilemässä uusien työkavereiden kanssa. Nyt munkin naama on tuttu monelle talon väestä, joita en muuten vielä ole nähnyt enkä kauheasti tule välttämättä näkemään.

      Timantista en vielä uskalla sanoa mitään, mutta toivottavasti. Aikas kivalta talo vaikuttaa :)

      Ihkuu tiistaita muru <2

      Poista
  4. Hienoa kuulla, että olet saanut uuden työn. Paljon onnea!!
    Mukava kuulla, että työviikkosi sujui mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, kyllähän tämä ihan lottovoitolta tuntuu :)

      Poista
  5. Mukavalta kuulostaa alkanut työsi.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on kiva olla taas aikuisten seurassa ja tuntea itsensä tarpeelliseksi. Ja tosiaan, talo vaikuttaa erittäin kivalta eli mielelläni tänne tulen :)

      Kivaa tiistaita <3

      Poista
  6. Kiva laskeutuminen uuteen työhön ja tutustuminen työtovereihin!
    Kivaa uutta alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva heti työsuhteen alkuun tuollainen rento yhdessäolo :)

      Kivaa tiistaita <3

      Poista
  7. Hyvin kuulostaa sun työ alkaneen :) Ihan parasta uutta viikkoa, aurinkoa ja hyvää mieltä Sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa täällä totutellaan kaikkeen uuteen... Aurinkoa tiistaihin (vaikka lunta luvattukin) <3

      Poista
  8. Mukavaa, että työt käynnistyneet hyvin. Toivotaan tästä viikosta aurinkoista. Viikonloppu oli kovin harmaa, mutta eiköhän se aurinko sieltä pilkahda jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukholmassa oli lauantaina niin ihana aurinkoinen ilma, että oikein harmitti jatkaa matkaa samantien Suomeen. Mutta kyllä sitä aurinkoakin vielä tulee :)

      Kivaa viikkoa Jani!

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!