torstai 6. lokakuuta 2016

Pientä puuhastelua

Heipä hei!

Täällä ollaan, vaikka blogissa on ollut hiljaista :) Teidän blogeja olen kyllä käynyt lukemassa, mutta kommentointikin on ollut suht vähäistä, kun puhelimella ei viitsi pitempiä juttuja jaaritella. Tälle kaikelle on kuitenkin hyvä selitys: meidän talo on myyty ja me muutetaan!

Onhan tässä vielä kolme kuukautta aikaa muuttaa, mutta koska tätä tavaraa on reilun kahdentoista vuoden aikana päässyt kertymään, on karsinta (ja pakkaus) aloitettava jo nyt, että sitten itse muutto menee jouhevasti. 



On täällä kuitenkin saatu jotain muutakin tehtyä. Kesällä ostin kolme huonokuntoista vanhaa koulutuolia huimaan viiden euron yhteishintaan. Noista kolmesta tuolista valittiin parhaimmat osat ja niistä tuli yksi vähän parempi tuoli. Tuolin runko maalattiin mattamustalla paukkumaalilla ja puuosat käsiteltiin hiomisen jälkeen Jeanne d'Arc Living Antique wax -vahalla. Pitkään mietin jätänkö puuosat puulle vai maalaanko tuolin koko mustaksi, sillä sellaisenakin tuoli olisi ollut äärettömän hyvän näköinen. Päädyin siis arvatenkin jättämään isuimen puulle, mutta en halunnut siihen kiiltävää lakkapintaa, joten vaha oli todellakin onnistunut valinta. Tuolin pinta on ihanan samattisen sileä, vaikka ei mitenkään virheetön olekaan. Eikä siitä tullut liian kellertävä, vaikka näissä aamuauringon säteissä otetuista kuvista voisi näin luulla. Tuoli on täydellinen <3 Ja näin on taas saatu autotallista tavaraa vähemmälle (ja ylipäätään tallia siistimmäksi), kun yksi projekti on saatettu loppuun.




Itsehän en tästä projektista voi ottaa kunniaa täysin, sillä itse hoidin ainoastaan tuolien hankinnan lisäksi hiomishommat ja muut logistiset asiat. Ukkokulta maalasi ja ystävä vahasi :) Tämä tuolihan ei ihan täysin ole sitä mallia, jota havittelin, mutta näillä kustannuksilla kelpaa paremmin kuin hyvin. Ja varmasi sirona tuolina löytää uudesta kodista paikkansa <3

Mutta nyt hop hop laittautumaan, tänään on paljon asioita hoidettavana ympäri maakuntaa. Viikonloppuna lupaan skarpata ainakin Kukkailottelun muodossa ja ehkäpä yritän saada jotain muutakin kivaa juttua :)


Ihanaa syyspäivää ihan jokaiselle ihanalle lukijalle <3

27 kommenttia:

  1. Ihana uutinen, onnea teille!! Muutatteko lähelle vai kauas nykyisestä kodista?

    Minä ihailen teitä kättenosaajia, se varmasti niin hienoa kun voi ihailla oman onnistumisen tulosta (vaikka olisikin auttajia mukana). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa <3 Uusi koti ei ole hirmuisen kaukana, mutta paikkakunta vaihtuu :)

      Kädentaidot on kyllä ihailtavia taitoja, harmittavasti suhteellisen katoavaa kansanperinnettä.

      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  2. No ohhoh. Vai on siellä muuttopuuhat meneillään. Kääk. Välillä hirvittelen ajatuksella, että pitäis alkaa taloa tyhjentämään muuttoa varten. Siis ihan sillä mielellä, että kaiken karsimisenkin jälkeen (tai siis keskenhän se projekti vielä on, mutta nyt on tauon paikka) sitä tavaraa on p a l j o n.
    Onneksi teillä on noin hyvin aikaa.

    Tuoli on kiva ja onneksi et tehnyt siitä kokomustaa. On just hyvä noin.

    Mulla olis pää täynnä postauksia, mutta en ole ihan oikeasti pystynyt niihin keskittymään, vaikka olisin halunnut. Harmittaa, mutta kaikkea ei nyt kerkiä. Ja olen tehnyt sen päätöksen, että töitten jälkeen painelen kentälle nauttimaan näistä hienoista keleistä niinkauan kuin niitä piisaa. Ja valokin alkaa kohta loppua kesken, joten ehtiihän sitä syksymmälläkin sit kirjuuttelemaan..

    Antoisaa maakuntahöntäilyä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tavaramäärä on ihan karmea! Paljon on jo viety jätekeskukseen, myyty, annettu tms. Mutta vielä vaan sitä sälää on. Ja nyt on vasta oikeastaan käyty läpi autotalli, verstas, tallin vintti ja vaatehuoneen sälän säilytys osasto. Pihaltakin on mennyt ruukkua, tkalusteita, yökalua yms. mökille odottamaan muuttoa monta peräkärryllistä. Onneksi todellakin on aikaa :)

      Mullakin on aiheita pää täynnä, osa jo luonnoksissa, mutte jotenkin se sellainen keskittymiskyvyn puute vaivaa täälläkin. Ehkä tässä on näitä muita asioita niin paljon. Olen kyllä sanonut, että mä tarvitsen bloggausharrastustani varten välillä rauhaa, mutta jotenkin nyt en ole vaan saanut keskityttyä.

      Aurinkoa uuteen viikkoon, Annukka <3

      Poista
    2. Ja olen muuten itsekin tyytyväinen, etten tehnyt tuolista koko mustaa :D

      Poista
  3. Nuo koulutuolit on niin hienoja. Itselläni kaksi varastossa, odottaa juuurikin pientä ehostusta. Hieno tuoli.
    Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 Ei muuta kuin ehostamaan, suht helpolla tuossa pääsi :)

      Kivaa uutta viikkoa :)

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin ja tehtyihin talokauppoihin.
    Meiltä löytyy ehostettu koulunjakkara. Tykkään siitä ihan älyttömän paljon. Toi sun tuoli on niiiiiin kaunis 😚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni <3 Tuoli on kyllä kiva. Se on toistaiseksi tuolla vierashuoneessa tallessa, ettei kukaan kolhi sitä pilalle ennen muuttoa. Uudessa kodissa sille täytyy löytää arvoisensa paikka :)

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle <3

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Hieno tuunaus. Voitit blogini arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3 Ja kiitos onnetarelle, vai olikohan kyseessä kuitenkin miespuolinen karvakamu :D

      Mukavaa uutta viikkoa :)

      Poista
  6. Onnea,onnea :) Uusia kuvioita siis tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana S <3 Uusia kuvioita todellakin tiedossa :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele <3 ja kivaa uutta viikkoa.

      Poista
  8. Uusia tuulia siellä siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja tuulia puhaltaa :) Kivaa uutta viikkoa sinulle Ruut.

      Poista
  9. Onnea uudelle kodille. Miulakin on yksi tollanen koulutuoli tuolla varastossa. Iloa viikonloppuusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Vanhat koulutuolit tuntuu olevan nyt aikas POP :)

      Aurinkoa syyspäiviisi <3

      Poista
  10. Onnea uudelle kodilla ja uudelle tuolille. Ihana tunne, kun saa jonkin asian valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo :) Todellakin ihan tunne, etenkin kun tämäkin oli loppujen lopuksi hyvin helppo homma, mutta se ryhtyminen, se ryhtyminen...

      Mukavaa uutta syysviikkoa <3

      Poista
  11. Onnea nyt sitten vaan ja intoa pakkaamiseen ja karsimiseen 😄
    Ja tuoli on hieno! Voisin kotiuttaa...😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt sitten vaan Pepi :D Intoa ja tarmoa tuohon pakkaamiseen ja karsimiseen todella tarvitaan. Tuoli on sun, jos joskus päätän siitä luopua :)

      Touhukasta viikkoa sulle (vai pitäiskö välillä toivottaa rauhallista viikkoa...)

      Poista
  12. Heissan! Täälläkin on oltu saamattomia postailujen kanssa mutta aina ei vaan jaksa taikka ehdi. Vai että muutto!! vautsivau..Se on varmasti piristävää ja innostavaa:) Kaunis tuoli<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan vaan Anne! Välillä tulee muita kiireitä elämään, ja se pitää vaan hyväksyä. Mutta yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa ja antaa blogille aikaa - onhan tämä kuitenkin mulle tärkeä harrastus siinä missä jollekin muulle urheilu tms.

      Kivaa uutta viikkoa sinulle <3

      Poista
  13. Onnea talokaupoista ja tsemppiä muuttohommiin valmistautumiseen!
    Tuolista tuli hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kepposka :) Tsempit tulee tarpeseen ja nimenomaan tämä valmistautuminen tuntuu erittäin haastavalta.

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!