maanantai 17. lokakuuta 2016

Ainahan se on mielessä...

... nimittäin LOMA!

Olen (olemme) matkustaneet todella vähän, ja niistäkin vähistä matkoista lähes kaikki on tehty parin vuoden sisään. Aikaisemmin matkustaminen ei vain tullut mieleen eikä siihen välttämättä olisi ollut aina mahdollisuuttakaan. Enivei, matkustaminen on kivaa: maisemat, kokemukset, rentous, aurinko, ruoka, yhdessäolo jne. Mutta miten käy, kun pääsee matkustamisen makuun? No reissuun pitäisi päästä koko ajan. Valitettavasti budjetti on monesti esteenä, mutta haaveillahan aina saa. Joskus jotkut toiveet toteutuvat... Ja joskus sitä vain ottaa ja lähtee edes jonnekin, kauas pois kotoa.

Tässä eräänä aamuna keräämiäni kuvia paikoista, joissa haluaisin käydä. Sanottakoon, että lähes mikä tahansa maailmankolkka kiinnostaa, mutta jos nyt lähdetään liikkeelle jostain. Ihan en viitsinyt etsiä kuvia liki kahdestasadasta maasta :)

1. NEW YORK



Harvassa on ihmiset, jotka eivät New Yorkiin halua. Mutta veikkaan, että paikka pitää nähdä ja kokea ennen kuin kannattaa muodostaa mielipiteensä (pätee muuten ihan mihin paikkaan tahansa). Meillä olisi ollut periaatteessa loistava mahdollisuus käydä NY:ssä vuonna 2013, kun esikoinen oli siellä AuPairina. Mutta silloinen elämäntilanne pisti kuitenkin kampoihin, ja reissu jäi tekemättä.

Mikä New Yorkissa sitten viehättää? Eniten mielikuvaan NY:n ihanuudesta on vaikuttanut elokuvat, mutta olishan se hienoa nähdä todellinen suurkaupunki kaikkine kuuluisine nähtävyyksineen ja kokea suurkaupungin hulina ja vilske. Eikä parane unohtaa kaupungin tarjoamaa kulttuuria, vaikkei kulttuurin suurkuluttaja olisikaan. Voi olla, että tällaista pöndellä elänyttä alkais ahdistaa alta aika yksikön, mutta kyllä tämä kokemus pitää päästä kokemaan

2. BARCELONA



Espanjassa on vaan sitä jotain, mikä vetää puoleensa. En osaa sanoa, mikä se on, mutta jotenkin voisin helpostikin kuvitella asuvani Espanjassa. Barcelonassa viehättää ranta- ja kaupunkiloman yhdistelmä. Meidän perhe tykkää rantalomista (tai ainakin rannalla auringonottamisesta), mutta myös kaupunkilomat kiinnostavat. Barcelonassa saa siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

3. PARIISI



Pariisi on varmasti monelle se must see -juttu aivan kuten NY:kin. Kyllähän Pariisin historiallisesti kuuluisat nähtävyydet, katukahvilat ja elämäntapa vain täytyy saada kokea. Kieliongelmakaan ei vähennä halua käydä tuossa romantiikan pääkaupungissa. Toki täälläkin kuten ihan missä tahansa muuallakin, totuus on monesti aivan toisenlainen, mutta jos nyt eletään ihan mielikuvien ja mainoskuvien varassa. Lapsiperheille tietenkin Disneyland on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Miksei myös ilman lapsia matkustaville..? Vastaavat huvittelupaikat löytyvät suhteellisen kaukaa, joten Euroopan kohteena varmasti monelle helpommin tavoitettava vaihtoehto kyseisestä konseptista.

4. ROOMA



Tähän voisin laittaa samaan oikeastaan koko Italian. En varsinaisesti koe vetoa Italiaan, paitsi erityisesti Rooma ja Toscanan alue kuuluvat omassa mielessäni niihin nähtäviin ja koettaviin. Italia kielenä on kivan kuuloinen, elämänmeno tällaiselle hämäläiselle ehkä liian vauhdikasta ja äänekästä, mutta jälleen kerran nähtävyydet ja elämäntapa vain pitää päästä kokemaan. Ja kumpi se onkaan romantiikan pääkaupunki, Pariisi vai Rooma? Italia vie voiton Espanjasta ruokapuolella. Italialainen ruoka on enemmän omaan makuuni kuin espanjalainen, mutta muuten Espanja on kyllä itselleni se enemmän kotoisa paikka, jos näin voi sanoa. Mutta Rooma olisi ehdottomasti sellainen pidennetyn parisuhdeviikonlopun viettopaikka.

5. AUSTRALIA



Australia kiinnostaa tietenkin kaiken kaikkiaan niin kovasti erilaisena maana. Mikäs sen kivempaa olisi matkustaa Australian kesään, kun meillä pakkaset paukkuu, nähdä kenguruita ja koalia, kuivat aavikot ja arot sekä ihan kaikkinensa omanlaisensa luonto. Ystäväni on asunut Australiassa liki 20 vuotta, mutta vielailu sinne tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta. Mutta jos vielä joskus...


Tässä nyt vain siis muutamia mainitakseni, mutta tosiaan, maailmassa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei mitään rajaa. Seuraavat reissut ei vain taida osua mihinkään näistä kohteista, mutta ei sen väliä, reissaaminen on aina kivaa :)

Minkälaisia kokemuksia teillä on em. paikoista ja mitkä ovat teidän must see-kohteitanne?

Unelmia viikkonne <3


ps. kaikki kuvat napattu netin syövereistä, kaikissa ei ihan taso riitä, mutten viitsinyt nyt viilailla liikaa...


30 kommenttia:

  1. Mullakin ihan mahdoton lomakuume! Näistä kohteista haluaisin eniten Roomaan. Mutta saa nähd, minne menen. (Vai minnekään - riippuu siitä, saanko sästettyä rahaa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustamisen makuun kun pääsee, kuume ei taida laskea kuin hetkellisesti reissussa 😊 Mokomakin tuo raha, kun se, tai oikeammin sen puute haittaa mukavaa harrastusta.

      Poista
  2. Australia on suosikkini!!!!
    Olen ollut kahdesti ja taas haaveissa matka sinne! ❤️
    Miinuksena julmetun pitkät matkat!
    Viimeksi lensin 27 tuntia!! Ei enää ikinä...parin päivän paussi jossain, kiitos.

    Pariisi myös tuttu, mutta ennemmin menisin vaikka Lontooseen tai Prahaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä todellakaan innosta toista vuorokautta kestävä matka-aika! Loppuuhan siinä jo lomapäivät heti alkuun, kun perilläkin olis kiva olla sitten tavallista pitempään 😊

      Lontoo ja Praha on molemmat kivoja, mutta ehkä tuo Pariisi pitää vain itse kokea 😄

      Poista
  3. Olen varmaan outo siinä mielessä ettei matkustaminen ole mitenkään intohimoni. Itä-Eurooppaa kyllä kiinnostaisi nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sinä outo ole, kaikilla on omat mielenkiinnon kohteensa. Itä-Euroopassa on varmasti myös paljon mielenkiintoista nähtävää 😊

      Poista
  4. Roomassa olen käynyt kahdesti 9 vuotiaana ja kävimme Roomassa myös häämatkalla ja olisi kiva käydä kolmannen kerran "ei raskaana" niin ei tarvitsisi koko ajan etsiä WC:ta.

    Pariisissa olen käynyt kahdesti ja tykkäsin. Ihmiset olivat ystävällisiä vaikka toistakin kuulee.

    New Yorkissa olimme kesällä 9 päivää ja se kyllä vei sydämeni, lähtisin vaikka heti uudelleen :) Kävimme Empire State Building, laiva-ajelu Manhattin ympärillä, Central Park, 911 museo, Hop in/off bussiajelulla keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tosiaan raskaus ei tuo tullessaan sitä viimeistä täyttymystä matkakohteen ihanuudesta 😄 Toivottavasti pääset oian uudestaan Roomaan.

      Veikkaan, että New York varastaa myös minun sydämeni, jos sinne joskus pääsen ❤️

      Poista
  5. Rooma on käyty, ihan kiva 😉 -juu, moni rakastaa, tiedän! Ei hinkua välttämäti uudestaan. Pariisin voisi päivittää, siellä käynnistä on ihan julmetun kauan.
    Barcelona...jos ensi keväänä...ehkä. En ole käynyt, mutta joku hassu tunne, että siellä vois olla kakkoskoti (jos siis olis mahdollista)
    Australia on mulle liian kaukana!!
    New York ❤️❤️❤️❤️ Ylihuomenna taas sinne💕💕💕💕
    Kuudes kerta, toivottavasti ei viimeinen 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasinkin, mikä on sun feivöritti 😂

      Espanja olis kyllä kiva vaihtoehto kakkoskodille, jollei jopa vakituiselle kodille...

      Poista
  6. Mä haluisin kans matkustella enemmän, mutta... ei ole niin helppoa saada pennosia kasaan! Toivottavasti ens kesänä päästään jonnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raha, niin vanha keksintö, ja silti sen puute on jatkuvaa 😂 Pidetään peukut pystyssä, että reissu olisi ensi kesän agendassa .

      Poista
  7. Meidänkin matkakokemukset ovat alkaneet vasta kolme vuotta sitten käydystä häämatkasta ja nyt haluaisimme reissata koko ajan. Lompakon pahus vaan rajoittaa haaveitamme. New York, sinne todellakin haluaisin ja moneen moneen muuhunkin paikkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se, kun suht harvoin pääsee reissuun, tulee valinnan vaikeus, minne lähtee. Lähteäkö isolla rahalla kauas vai tekiskö samalla rahalla useamman reissun 😉

      Poista
  8. Blogistani löytyy sulle syksyinen haaste :)

    VastaaPoista
  9. Hienoja kohteita. Pariisi on aivan ihana. Ei ole yhtään liioiteltu sen ihanuutta. Englannilla pärjää siellä loistavasti. Pariisi on mahtipontinen. En ole ikinä nähnyt vastaavaa katua kuin Champs Elysee. Vau! Rooma on romanttinen rappiokaupunki. Hyvää ruokaa, tunnelmaa. Barcelona on vielä näkemättä ja sinne haaveilen joskus pääseväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Pariisissa pärjää englannilla. Taitaa olla vanhaa perintöä huhut, etteivät siellä puhu kuin omaa kieltään. Italiassa kyllä tuo ruoka olisi omaan makuun 😊

      Poista
  10. Kivoja kohteita kaikki. Australiassa en ole ikinä käynyt, kun matka on niin tuskaisen pitkä, mutta muissa olen käynyt kaikissa useamman kerran. Voisin lähteä uudestaan ihan milloin vaan :)

    Tosin viime aikaiset reissut ovat suuntautuneet pääosin maihin, joissa en ole vielä ikinä käynyt. Ystäväni kanssa päätimme ensin aloittaa kierroksen jossa käydään maailman uusissa 7 ihmeessä, mutta ensimmäisen reissun jälkeen totesimme, että budjetti ja käytettävissä olevat lomapäivät ei siihen taivu. Sitten valitsimme teemaksi kommunismin ja tänä vuonna kävimme Ukrainassa ja Romaniassa. Ensi vuodelle on jo varattuna Kuuba ja Albania. Ajattelimme siirtyä seuraavaan teemaan, joka on kyllä meille todella vieres: Elegance. Tarkoituksena olisi valita tyylikäs lomakohde ja joka päivä tälläytyä ja vaihtaa vaatteita. Me kun olemme sitä farkut ja lenkkarikansaa, jotka kulkee tukka ponnarilla meikittä.

    Yllättävän edullisesti pystyy tekemään pitkiä viikonloppureissuja. Keski-Eurooppaan on jatkuvasti tarjouksia, jossa max 300€ sekä lentää että majoittuu viikonlopuksi, välillä on reissuja jopa 200€. Suosittelen seuraamaan lentodiilit.fi Nytkin siellä mainostetaan 260€ per hlö kun kaksi lähtee, lennot ja 3 yön majoitus Prahassa. Halvin minkä muistan oli 190€ lennot+majoitus Riikassa, joka on sekin söpö paikka.

    Mukavia matkaunelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän matkustaneella noita käymättömiä maita on niin paljon, että valinnan vaikeus iskee. Josko näiden toivekohteiden jälkeen voi vaikka arpoa seuraavan kohteen 😄

      Täytyykin tsekata tuo nettisivu, kun pitäisi lähteä esikoista moikkaamaan Lontooseen. Kiitti vinkistä!

      Poista
  11. New york:iin olisi hienoa päästä ja Australiaan myös. Islannissa haluaisin myös käydä ja tietty Roomassa. Italiassa olen käynyt ihan etelässä ja Sisiliassa, hengästyttävän kaunista siellä oli.
    Pariisissa ja Barcelonassa olen käynyt, Pariisi oli ainakin minun ehdoton suosikki kaupunki, juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Barcelona ei vetänyt vertoja Pariisille, mutta ihana paikka sekin oli.
    Matkahaaveita on lähes aina, mutta nyt ei vähään aikaa ole tarkoitus lähteä minhinkään. Täältä pohjois-Suomesta on aika hankala matkustaa ulkomaille, kun lähes aina täytyy lentää eka Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti olis kyllä tosiaan myös nähtävien listalla, jos joskus... Harmittava juttu tuo pitkä matka jo ennen varsinaista matkaa 😊

      Poista
  12. Ihania haaveita ja täällä on jostain syystä katsastamatta Pariisi eli on ihan kärjessä listoilla ja Aussit. Serkku kutsunut monen monet kerrat, mutta kun miehen piti mennä työmatkalla Ausseihin, niin se hieman tippui kärkimaista alemmas, kun näki aika paljonkin reissulla ja snif serkkunikin. <3

    Ihanaa viikkoa Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serkkujen tapaaminenhan on oiva syy lähteä matkalle 😄 Pystyn sieluni silmin näkemään sut Pariisissa...

      Poista
  13. Kuten täälläkin, eikä vähiten yhdistetyn ranta- ja kaupunkilomamahdollisuuden takia 😊

    VastaaPoista
  14. Kaikissa unelmakaupungeissasi olen käynyt. New York on ykkönen ja sinne palaan aina yhtä mielelläni - viime kerrasta on jo liikaa aikaa. Myös Sydney oli huikea, muuta Australiaa näimme vain vähän, vaikka omasta mielestämme liikuimme laajalti. Niin laaja manner se on.

    Pariisissa olen ollut 42 kertaa työmatkoilla. Sinne jään syksyisin aina viikonlopuksi, jotta näen kaupungista muutakin kuin junan messukeskukseen.

    Nyt haaveilen kierroksesta Champagnessa tai Alsacen viinialueella, Pohjois-Espanjan autolomasta, Yhdysvaltojen luoteisosista, Long Islandista, Tanskan-kierroksesta... Ihan näin aluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikea määrä Pariisin matkoja!! Ja varmasti Australiassakin, kuten Yhdysvalloissakin, on liikaa nähtävää yhdelle tai kahdelle reissulle 😊

      Kaikki haaveesi voisin allekirjoittaa, sillä niin paljon maailmassa on nähtävää.

      Poista
  15. Oon haaveillut niin pitkään kuin muistan syksyisestä New Yorkista - kuumaa kaakaota terassilla, ai että. Toistaiseksi haaveeksi jäänyt. Tein just postauksen meidän viime kesän Saksan reissusta, olimme pienessä Alppikylässä. Tällä hetkellä kaupunkilomat eivät vedä niinkään puoleensa vaan juuri tuollaiset ihanat, persoonalliset kylät ympäri Eurooppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyinen New York, etenkin Central Park on varmasti kaunis syksyllä. Mutta kun haluais nähdä saman myös talviaikaan, miksei keväällä ja kesälläkin. Täytyy varmaan muuttaa vuodeksi asumaan 😊
      Kaikissa lomissa/matkoissa on puolensa. Joskus on kiva "sivistää" itseään kaupunkikohteissa, joskus taas mennä sinne alkuperäisasukkaiden sekaan. Ja joskus on vaan parasta olla pään nollauslomalla rantakohteessa.

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!