sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Jos lakkaisin köyhtymästä...

Selailin tässä yksi aamu olkkarin pöydällä olevaa sisustuslehtien pinoa. Otin oikein kameran käteeni ikuistaakseni tätä postausta varten ne ihanuudet jutuista tai mainoksista, jotka kotiuttaisin meille, jos ei tarvitsisi (tyhjän) lompakon pohjalle katsoa.

Hirveästi mitään mielitekoja mulla ei sisustuksen suhteen tällä hetkellä ole. Pyrin pysymään ajatuksessa, että mieluummin tosi mieleistä vaikka vähän arvokkaampana kuin hetken mielijohteesta ostettua turhaa. Joitain mielensopukoissa olevia himotuksen kohteita en lehdistä tällä kertaa bongannut, eli ihan mahdoton tästä listasta ei tullut.

Avotakka 9/2016

Luonnollisesti ensimmäisenä jo hankintalistalle laitettu Hakolan sohva. Tästä oli lähes jokaisessa lehdessä jonkinmoinen kuva.

lazy sohva

Myös mustat wieniläistuolit ihastuttavat. Näitä katselin jo Habitaressa, tosin omassa mielessäni suurena haaveena on seuraavaksi valkoinen pöytä. Kumpi sitten on parempi, kaunis puu vai valkoinen, se selvinnee ajan kanssa.


Keittiöön kotiuttaisin tämän kaltaisen altaan, jos nyt tekisimme keittiörempan. Allas vaatii ympärilleen suht selkeän keittiön, joten nykyiseen keittiöön se on liian moderni.

musta tiskiallas



Koti ja Keittiö 9/2016

Jälleen kerran Hakolan sohva sekä musta tiskiallas. Suuri juhlanumero on jonkinmoinen pettymyt. Ei sillä, etteikö siellä olisi inspiraatiota ja kauniita koteja, mutta ei vain kolahtanut allekirjoittaneeseen.

lazy sohva



Unelmien Talo ja Koti 9/2016

Ei niin mitään :(

Kotiliesi Sisustus 19/2016 (teemanumero)

Jälleen juttua Hakolasta :)



Helena Karihtalan valoisan ja ilmavan olkkarin omaan silmään kivoin juttu oli tuo ihana matto (Beni Ouarain -berberimatto), huolisin :)

berberimatto


Iisa Strandin kotoa ottaisin leveät ikkunalaudat kaupunkinäkymällä :D Eikä nuo Festivo-kynttilänjalatkaan huonolta näytä. Täytyisikin muutama hankkia lisää ja tehdä tuollainen asetelma. Mutta tykkäänkö pallokynttilöistä vai laittaisinko kuitenkin pitkät kynttilät...?

kynttilänjalat


Deko 9/2016

Dekossa ei ollut oikeastaan mitään mieltä järisyttävää. Ihan kiva -osioon menee tämä DIY-lehtiteline. Voisin laittaa ukkokullan toteuttamaan, jos tuollaiselle tulisi tarve.



Plaza Koti 6/2016

Suomen kaunein koti -ohjelmassakin nähty Oskarinranta kelpaisi talona ja sijainniltaan aivan varmasti, sisustuksessa ehkä liian modernia paikka paikoin. Mutta valkoinen makkari ihanalla maisemalla <3 <3 <3

oskarinranta


Ja samassa talossa ihana maisemaikkunalla varustettu kylpyhuone ja tuo kaunis kylpyamme.

kylpyhuone maisemaikkunalla


Ja kaupunki-ikkuna jälleen... Eikä tuo ruokaryhmäkään pöljältä näytä, vaikken välttämättä ihan ekana kyseistä komboa itselleni ottaisikaan.

eames ericsson asplund


Ja vilahtihan siellä lehdessä Matrin sänkykuvakin...



Tällaisen yöpöydän haluaisin ihan jakkaraksi takan edustalle. Mutta en todellakaan halua maksaa tuollaisesta italialaisen designin hintaa.






Mustana hevosena lehtien ulkopuolelta ihanan S:n Beauty of Life -blogista himotuslistalta napattu Marimekon Urna maljakko. En tiennyt tuollaista haluavani, mutta niinhän se menee, että kun jotain kivaa näkee, se sitten kolahtaa ihan täysillä. Saa vinkata, jos jostain löytyy samantapainen paaaaljooon halvemmalla :)

Miltäs vaikutti, oliko mitään sinulle mieleistä?

Me suunnataan nyt täältä mökiltä kotia kohti ja kummipojan 6v synttäreille. Illalla vielä ystävän kanssa leffaan Bridget Jonesia (ja Mark Darcya <3) katsomaan...

Kivaa sunnuntaita myös sinulle <3




21 kommenttia:

  1. Kauniita blongauksia. Minä kävin eilen ostamassa harmaita ja vihreitä tyynyjä sekä pari torkkupeittoa. Niillä tuli meille syysfiilis olkkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syystunnelmaa pitäisi omaankin olkkariin kehitellä, mutta kun en haluaisi ostaa mitään uutta ja vanhat ei innosta :)

      Mukavaa uutta viikkoa <3

      Poista
  2. Hih! Mul kävi vähän samoin, toi Urna tuli ihan puskista!!! Mut onneksi kaikki tämä on ilmaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallista tämä blogien lukeminen, kun tulee uusia himotuksen kohteita. Mutta todellakin, onneksi haaveilu on ilmaista :)

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  3. Kaikissa kuvissa jotain mieleistä, päällimmäisenä kuitenkin tuo sohva ja Helenan matto jäi mieleen ja voisin ottaa omaa kotianikin koristamaan.
    Tykkään modernista ja romanttisesta sisustuksesta, jos rakentaisin uuden talon olisi se aikalailla moderni, nykyiseen vanhaan istuu paremmin tämä romanttisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös maku kallistumassa enemmän moderniin, tai sanoisinko ennemmin selkeämpään. Mutta onneksi selkeyttä voi saada ympärilleen pelkästään jo vähentämällä tavaraa, joka meillä onkin onnistunut hyvin.

      Kivaa uuden viikon alkua <3

      Poista
  4. Upeita toiveita ja hyvä on toivoa, aina saattaa jokin toive toteutua. ;) Ihanaa leffailtaa ja toivottavasti tykkäät. Saattaa olla, että ihan pakko mennä ensi viikolla uudelleen katsomaan Bridgetiä, niin hyvä leffa oli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa ja haaveilla onneksi aina saa, ja se on aikas edullistakin. Ja joskus haaveilla on taipumus toteutua.

      Leffa oli hyvä! Suunnittelin jo elokuvan aikana, koska ehtisin uudestaan katsomaan.

      Muksaa uutta viikkoa <3

      Poista
  5. Mun viimeisin sisustushankinta on kaks tuikkukippoa kirpparilta, kun tajusin, että olen myynyt kaikki omani :). Mutta tykkään niistä uusista ihan tositosi paljon. Ja jotenkin tuntuu, että muutenkin nyt joku ihan pikku juttu ilahduttaa, enkä jaksa edes haaveilla mistään suurista. Paitsi, jos voittaisin lotosta tai jostain, ostaisin sellaisen sängyn, jossa on 100% unitakuu :)

    (PS. Tuo Beauty of Lifen linkki taisi johtaa vähän muualle kuin mihin oli tarkoitus. Kokeilin, kun halusin nähdä sen maljakon, jonka sittemmin kyllä löysin ja joka oli tosi kaunis. Just mun.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä uudestaan kokeilla, kun tosiaan tuohon linkkiin tulee osoitteeksi ihan oikea .fi-päätteinen osoite, mutta johtaa kuitenkin Balille Indonesiaan. Ainakin tällä koneella. Ellen sit ala olla jo ihan sekaisin.

      Poista
    2. Sulla on kyllä ollut todella tehokas hävityskuuri, kun kaikki tuikkukipot meni :D Mäkin vaan haaveilen monesta asiasta, mutta en sitten koskaan edes halua niitä toteuttaa. Juurikin kaikenmoinen mukamas turha, kuten maljakot ja tuikkukipot - joskus se raja vaan tulee vastaan, ja liian usein hintakin. Tuo Urna-vaasi kuuluu vain niihin haaveiltaviin. Koskaan en maksaisi kahtasataa euroa maljakosta.

      Ja kiitti linkkivinkistä :) Linkki pitäisi olla nyt ok. Eli et ole sekaisin :D

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  6. Täällä ainakin sattuu tuollaista, että huomaakin tarvitsevansa milloin mitäkin. Toisaalta, olen aika tarkka ostoksistani. Ja, kun meillä tarjonta aika suppeaa, niin houkutuksia ei ole hirveesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin kylällä tarjonta on todella olematonta, siksi onkin ihana, että on verkkokauppoja. Mutta monesti halut ja tarpeet on niin kaukana toisistaan, että ennemmin ostaa lapselle / perheelle kahdella sadalla eurolla vaatteita kuin yhden vaasin, joka ilahduttaa eniten vain minua itseäni. Ja harkinta ei ole koskaan pahasta, senkin olen oppinut iän myötä :)

      Mukavaa uutta viikkoa <3

      Poista
  7. Sopisi nuo minullekin, Mies voisi olla eri mieltä. Joskus ihastun johonkin upeaan esineeseen, mutta sitten kun miettii mitä kaikkea se vaatisi ympärilleen, niin tyydyn vain ihailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin :) Kun miettisi tarkemmin kokonaisuutta, moni "turha" hankinta jäisi tekemättä. Toki joillakin on niin varma tyylitaju, että osaavat aina hankkia toisiinsa mätsääviä tavaroita. Valitettavasti itse en lukeudun näihin tyyppeihin :D

      Aurinkoista uutta viikkoa <3

      Poista
  8. Tosi kiva postaus ja samoja haaveitakin ☺ Suurin haave on ehkä juuri Hakolan sohva. Meillä sohva vetelee aivan viimeisiään ja uusi tarvittaisiin pikapikaa mutta että voi sohvan hankkiminen olla vaikeaa. Mikä koko ja mikä väri ja nahka vai kangas ja ja ja. Saa nähdä onnistuuko miehen taivuttelu Hakolaan 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin (=minulla) tuo Hakolan sohva on nyt listalla numero ykkösenä. Sänky saa odottaa vuoroaan :D Meillä kun on noita karvakamuja, vesipestävät kankaat on se ykköskriteeri. Ja nykyisten valkoisten sohvien jälkeen väri saa todellakin olla hieman tummempi. Kyllä sä onnistut taivuttelussa, kun perustelet vaan hyvin mm. em. seikoilla, kotimaisuudella jne jne...

      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  9. Itse tykästyin tuoho avotakan kuvassa olevaan taloon <3 en niinkään sohvaan :)
    Itselläni tas kasa ulkomaalaisia sisustuslehti, kun rakas ystäväni niitä minulle aina käydessään kantaa....
    Pitäisköhän tehdä samantyylinen postaus kaikista minusta niin Aaah-ton kun sais kohteista?
    Hienoja juttuja olet valinnut ja aina pitää haaveilla <3

    VastaaPoista
  10. Talo oli kyllä ihana kokonaisuus, mutta itseeni tuo talon tyyli ei kolahda (vielä).

    Tee ihmeessä samankaltainen postaus. Olisi kuva nähdä, onko muilla enemmän tai kovinkin erilaisia himotuksen kohteita lehdissä.

    Aurinkoista päivää 😊

    VastaaPoista
  11. Tosi hauska postaus! Löysin myös paljon mulle mieleisiä juttuja. Sohva on meilläkin hakusessa tv-huoneeseen. Siellä, kun ei ole ollut ennen sohvaa vaan vain kaksi nojatuolia ja joskus (harvoin, mutta kumminkin) on enemmänkin katsojia...Tykkään tuosta Hakolan sohvan mallista (ja monesta muustakin 50-luvun sorttisesta), mutta se on meille kyllä liian iso.
    Minäkin voisin tehdä samankaltaisen postauksen, jos sopii. Vinkkaan kyllä, keneltä sain idean siihen :)
    Oli kiva tutustua, Tuija!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa Celia, kun löysit blogiini. Ehdottomasti saat tehdä samankaltaisen postuksen :)

    Oli todellakin kiva tutustua, nähdään täällä blogistaniassa <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!