tiistai 13. kesäkuuta 2017

Hyvä kiertää jälleen // ARVONTA

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!















Viime syksynä laitoin messulippuarvonnan muodossa hyvän kiertämään,  sillä itse en useampia lippuja tarvinnut. Nyt on aika laittaa taas hyvä kiertämään, sillä juuri olen roudannut ison kasan tavaraa kirppikselle, joten kotiin ei (mukamas) tarvitse mitään.

Kävin noin kuukausi sitten työpäivän päätteeksi Nokian keskustassa tsekkaamassa paikallisen kukkakaupan, joka osoittautuikin varsin potentiaaliseksi kukkailottelupaikaksi (kuvat on vielä postaamatta :D). Samalla poikkesin ohi mennen paikalliseen sisustuskauppaan Eveliinan Taloon. Kyllähän sieltä jotain pientä taisi tarttua mukaan, mutta todella hyödyllistä ainoastaan. Samalla osallistuin arvontaan liikkeessä, ja viime viikolla sainkin ilosanoman, että olin voittanut lahjakortin Eveliinan Taloon. Ihan pikkiriikkisen hetken mietin, mihin tuon lahjakortin sijoittaisin, kunnes mieleeni tuli ajatus lahjoittaa tuo lahjakortti eteenpäin. Mutta koska kovin moni blogini lukija ei välttämättä pääse käymään liikkeessä, kävin tänään tuhlaamassa tuon lahjakortin muutamaan kivaan tuotteeseen, joille varmasti on käyttöä kesäkokkien keittiössä ja muulloinkin. Mulla on nyt niin loistava fiilis tulevan viikonlopun takia ja muutenkin tämä bloggaus on antanut viime aikoina mulle aivan mielettömän ihania ihmisiä elämään muutenkin kuin blogikommenttien ja -tekstien takana. Ihania viestejä lentelee sinne tänne tämän tästä, ja pian näen ainakin yhden ihanan blogiystävän. Hyvällä säkällä useammankin, pitäkää peukkua, että kaikki menee ns. putkeen. Joten tässä yksi ihana syy laittaa hyvä kiertämään ja muistaa blogini lukijoita.




No mutta mennäänpäs takaisin arvontaan :) Palkintona on Riviera Maisonin pannunalunen sekä tuollaiset puiset kapustat. Aikas kivat, etten sanoisi. Ja sopivat varmasti moneen keittiöön, niin romanttisempaan kuin vähän moderninpaankin.

Arvonta on avoin kaikille, mutta Satulinnan eri some-kanavien ystäviä palkitsen tällä kertaa lisäarvoilla. Eli laitetaanpas arpoja kippoon seuraavasti:

1 arpa - kommentoit tähän postaukseen
+ 1 arpa - olet Satulinnan arvovaltaisena vieraana eli lukijana tuolla vasemman reunan lukijapalkissa.
+ 1 arpa - seuraat Satulinnaa facebookissa (linkki vasemmassa reunassa)
+ 1 arpa - seuraat Satulinnaa instagramissa (linkki vasemmassa reunassa)


Eli yhteensä saat jopa neljä arpaa, muistathan ilmoittaa kommentissa kuinka monella arvalla olet mukana. Ja koska Suomen suvi on lyhyt, laitetaanpas arvonta stoppiin jo heti ensi maanantai-iltana eli 19.6.2017, jotta palkinnolla on jonkinmoinen mahdollisuus ehtiä juhannusjuhlille mukaan.

Onnea hirmuisesti kaikille, ja tasapuolisesti tottakai <3




47 kommenttia:

  1. Kolmella arvalla mukana!Ihana on palkinto <3

    VastaaPoista
  2. Kaikissa kanavissa seurailen eli neljällä arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana! ��
    anne.jarvi@hotmail.fi

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana.sari.j.kukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Käyttöä löytyy, kahdella mukana.
    karhuoja@gmailcom

    VastaaPoista
  7. Mukana ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  8. Mukana ihanassa arvonnassa neljällä arvalla.

    VastaaPoista
  9. Kolmella arvalla mukana. Rakastan niin kaikkia puuesineitä
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Kolmella arvalla mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Arvalla osallistun. Kaunis palkinto.

    -Airiina-
    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  12. Neljällä mukaan. Ihania on kyllä kaikin tavoin nämä riviera maisonin tuotteet. Voisin kaikki haalia kotiini 😍
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Neljällä arvalla mukana :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  14. 1 arpa, kauniit tuotteet, puuesineet ovat ihania. :) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Yhdellä mukana!Voitolle olisi käyttöä,antaisin sen kummipojan perheelle.

    VastaaPoista
  16. Täydet neljä arpaa, joilla lähden mukaan tavoittelemaan ihanaa palkintoa ♥

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  18. Ihana arvonta :) Ja se taitaa olla 4 arpaa.
    Kivaa kesäviikkoa! ♥

    VastaaPoista
  19. 2 arvalla mukana, Bloggerissa seurailen :).
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  20. Jos en ihan väärin muista, niin taisi arpaonni viime vuonna suosia messulipun ja ennenkaikkea sen mukana tulleen hyvä seuran muodossa ;). Mutta siitä huolimatta osallistun nytkin, koska on ihan tositosi kivan näköiset kapustat kyseessä.

    Neljällä arvalla pistän itselleni peukut pystyyn ja iloitsen sun hyvästä mielestä <3

    VastaaPoista
  21. Kahdella mukana:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. No tietenkin neljällä mukana ja kyllä ovat kauniit <3
    Toivottavasti toiveet tulevasta toteutuu :)

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukana!
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Tietty kaikilla neljällä arvalla mukana! Olisi ihana setti kohta valmistuvaan keittiö remonttiin.

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukana.

    Arvontaan: raparperikilpikonna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Viehättäviä!
    Neljällä arvalla mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  27. Neljällä arvalla mukana! Ihana palkinto :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan (kommentti + lukija + insta)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  29. No ihan neljällä mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana yhdellä :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Yhdellä mukana. Sulla on kiva blogi, tykkään lukea juttujasi. Ihanaa kesää! Sari sarisus.kokko@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Neljällä mukana, kävin tämän muistutuksen innoittamana tykkäämässä myös Facessa.:) Edelliseeen postaukseen viitaten, löysin tänään kirpparilta RM:n ihanan korin kukille tai lyhdylle, 3 euroa. Nuo ihanuudet sopisivat tietenkin samaan pöytään kirppislöytöni kanssa!<3

    VastaaPoista
  33. Oletpa valinnut kauniit tuotteet! Neljällä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla kokeillaan ja kivat on tuotteet. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla. Nättejä :)
    bebene@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Neljällä arvalla mukana!! Ihanaa, kun pistät hyvän kiertämään!

    VastaaPoista
  37. Kolmella arvalla mukana! Ihanan näköinen palkintopaketti.
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Arvalla osallistun hienon palkinnon arvontaan.
    Hyvää tulevaa juhannusta!

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukaan kivaan arvontaan, seuraan bloggerissa.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  40. 1 arpa hienoa olisi voittaa anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistujille <3

    VastaaPoista
  42. Oi miten kauniit, sopisivat meidän keittiöön. 1:llä arvalla mukana kisassa:)
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!