sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Arkikuvahaaste 16/52

Yksi kuva / viikko, vuoden ajan, meidän perheen tavallista arkea.



Tämän viikon arkikuvaksi tuli kaikista vaihtoehdoista sitten kuitenkin tällainen kuvapari vuosi 2016 vs. vuosi 2017 tänä samana päivänä. Muuten en olis teille tällaisia luontokuvia arkikuvahaasteeseen heittänyt, mutta kun fb heitti muiston vuoden takaa. Ihan pikkuisen on erilaiset näkymät möksällä tänä vuonna kun vertaa tosiaan vuoden takaiseen. Vuosi sitten oli pihalampi siivottu, sammakoita nähty ja vappuviikonloppuna jo käkikin kukkui. 

Meidän viikonloppu meni mökkeillessä. Alkuperäisestä aikataulusta poiketen, uuden saunan tarpeet saapuivatkin tontille jo perjantaina. Siinäpä olikin sumplimistä, kun ukkokullalla oli töihin lähtöä enkä minä todellakaan osaa siirrellä niitä nippuja tontille. Onneksi appiukko tuli hätiin ja ukkokulta pääsi tienaamaan.

Siellä sitä nyt möksällä on saunan perustuksia alettu tekemään. Minä kun en niistä mitään ymmärrä, enkä mitään osaa tehdä, olen ollut huoltojoukoissa. Olen keitellyt kahvia, laittanut ruokaa, lämmittänyt takkaa ja saunaa, kantanut vedet saunalle jne. Tarkoitukseni oli mennä viikonloppuna käymään myös Tampereella Supermessuilla, mutta muuttuneet aikataulut saivat jättämään tuon hauskuuden nyt väliin. Toisella kertaa sitten :)

Meidän (tai ainakin ukkokullan) vapaa-aika menee nyt ilmojen salliessa aika pitkälti tuolla mökillä raksahommissa. Mutta kyllähän se uuden saunan löylyt sitten kruunaa kaiken ahertamisen. Nyt unten maille valmistautumaan uuteen työviikkoon.

18 kommenttia:

  1. Puusaunan löylyjä ei kyllä voita mikään. Tsemppiä rakennuspuuhaan!
    Mukavaa viikkoa sinulle Tuija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusauna on kyllä hyvä, silloin kun se on hyvä. Meidän nykyinen yli 40 vuotta vanha sauna antaa kyllä todella hyvät löylyt ja siellä ukkokullan kanssa saatetaan viihtyä useampi tuntikin. Mutta valitettavasti sauna on aivan ruokottoman huonossa kunnossa, joten oli aika hankkia uusi sauna, ennen kuin koko sauna kaatuu niskaan.
      Välitän tsempit tuolle mun rakkaalla raksamiehelle, mä oon vaan huoltojoukoissa :D

      Kivaa viikon jatkoa Outi <3

      Poista
  2. Voi ei - niin kuvaava tuo kuvapari. Tää on ollut uskomaton kevät!

    Mäkkeily on vaan niin parasta...vaikka hommissa menisinkin.

    Valoisaa uutta viikkoa muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ihan ällö tämä kevät? Mutta ensi viikolle on luvattu aurinkoa ja ihan kunnon lämpötilojakin, niitä odotellessa...

      Mökkeily on ihan parasta, hommista viis. Ja jos hommat ei huvita, jättää tekemättä, ei ne mihinkään karkaa. Nyt on kyllä vaan ukkokullalla niin mieleistä puuhaa, että tuskin malttaa pitää paljon lorvitaukoja.

      Ihanaa viikkoa ihanuus <3

      Poista
  3. Onpa kevät edennyt nyt hitaasti tänä vuonna, toivottavasti pian lämpenee. Puusauna löylyt on niin ihanat, onnea teille rakennus urakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä ollut varsin merkillinen, mutta niin on tainnut olla kaikki vuoden ajat :) Toivottavasti saadaan uuteen saunaan yhtä hyvät ellei paremmatkin löylyt kuin vanhassa on.

      Kivaa viikkoa Johanna <3

      Poista
  4. Ja missähän se on se kovasti kuulutettu lämmin ja pitkä kevät? Alkaa siis nyt ja päättyy heinäkuussa???
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuule tää paljon puhuttu ilmastonmuutos! Ai, mutta ilmaston piti lämmetä vai oonkohan mä tajunnut väärin :D

      Kivaa viikkoa Satu <3

      Poista
  5. KEvät on ollut ihan onneton :( Harva se päivä olen murissut, kun taivaalta on tullut räntää ja jäätävää tihkusadetta. Yök! Pahinta on pelätä, että koko kesästä tulee taas ihan kylmä ja sateisen ankea. Toivottavasti olen väärässä pelkoineni...

    Aurinkoa ja sisäistä buustia viikkoon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kesästä tulee kuitenkin lämmin ja aurinkoinen. Eihän tällaista keliä voi olal 12 kk vuodessa. Tosin mä olen koko kesän töissä eli sen puoleen huono kesä ei niin haittaa... Ei vaiskaan, kyllähän se on kivempi töiden jälkeen istuskella aurinkoisella terdellä kuin pitää sadetta neljän seinän sisällä :)

      Aurinkoa sinunkin viikkoon ihanuus <3

      Poista
  6. Toivotaan, että kesä on sitten lämmin kun ei keväällä liian aikaisin lämpene :) Tsemppiä raksahommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kesä saisi olla vaikka ennätyshelteinen :D Kiitos, tsempit välitetty raksamiehelle.

      Poista
  7. Tämä on niin kiva ja olisi kiva kuvata sama kohta vaikka omasta pihasta kerran kuussa. Miksi en ole saanut aikaiseksi, ehkä nyt sitten. Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös ollut mielessä ottaa joka kuukausi kuva samasta paikasta, mutta jotenkin se vain jää. Pitäisi laittaa puhelimeen muistutus. Joskus blogeissa kierteli joku tuon tapainen haastekin. Toisaalta, viimeisen puolen vuoden ajalta olisi aika onneton kuvasaalis...

      Ihkuu viikkoa Tiia <3

      Poista
  8. Aiai. Uuden rakentaminen kuulostaa kadehdittavan kivalta <3. Vaarana vaan, että hukkuu vasarat hankeen näillä keleillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden saunan tuoksua odotellessa :D Täytyy ostaa useampi vasara, jos alkaa hankeen hukkua, kunhan hommat etenee.

      Kivaa viikkoa Annukka <3

      Poista
  9. Tsemppiä saunanrakennukseen! Mökillä riittää aina hommia. Milloin tehdään uutta ja milloin korjataan vanhaa. Tämä on kiva haaste ja kivasti oivalsit ottaa vuosi sitten -kuvan mukaan. Vuodet eivät ole veljiä keskenään :)
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä riittää tekemistä, mutta onneksi siellä tekemisen tahti on monesti vähemmän stressaavaa. Ja tehdään jos huvittaa. Ukkokultaa tosin huvittaa nyt nuo raksahommat siinä määrin, ettei auta toppuutella. Päästäänpähän nopeammin uuden saunan löylyihin.

      Sattumoisin sain tuon kuvaparin aikaiseksi, kun facebook heitti muiston tasan vuoden takaa, ja satuttiin jälleen olemaan mökillä. Enpä muistanut itsekään, että viime vuonna oli noin erilaista. Mökkikirjasta lueskelin, mitä kaikkea oli jo ehditty tekemään ulkonakin huhtikuussa.

      Mukavaa viikkoa Tuula <3

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!