torstai 9. maaliskuuta 2017

Toteutuneiden toiveiden tulppaanitorstai






Heipä hei!

Nyt on kuulkaas kerrankin oikein kerrottavaa. Satulinnan rouvan rötväilypäivät on ohi - aloitan tänään työt!! Jippii jne!! 

Viime viikon tiistaina sain puhelinsoiton ja oikein mukavan oloisen ihmisen kanssa juttelin. Hän kutsui minut keskustelun päätteeksi työhaastatteluun torstaiksi. Jännitin haastattelua aika tavalla, olihan edellisestä haastattelusta aikaa noin 14 vuotta. Mutta kaikki meni hyvin ja hänen mielestään olisin erinomainen ko. työhön. Perjantaina suuntasin haastatteluun itse yritykseen. Ihania ihmisiä ja mukava tunnelma. Vielä iltapäivän aikana sain soiton, että paikka on minun. En ollut uskoa korviani, mutta pakko se oli. Eilen kävin allekirjoittamassa työsopimuksen ja tänään siis ensimmäinen päivä. Kovasti jännittää, sillä tuntuu etten varmasti osaa enää mitään. Ja vähän kauhistuttaa se uusien ihmisten, tilojen, tapojen ja töiden opettelukin. Olen varmasti aika rättipoikkipuhki viikonloppuna, vaikken varsinaisesti ehtisi mitään töitäkään tekemään.

Kun kerran olen rehellinen ihminen, pakko myöntää, että hiukan tuo lähestyvä kesä ja sen viettäminen töissä harmittaa, mutta eiköhän se palkkapäivänä viimeistään iloksi muutu. Ja tuleehan niitä kesiä ja lomia. Eilen työsoparin allekirjoitusreissulla poikkesin vähän täydentämään vaatevarastoa, mikäs se parempi syy shoppailla. Outoahan se on pitkästä aikaa herätä aikaisin ja tällätä itsensä työkuntoon, mutta eiköhän siihenkin pian rutiinit löydy.

Kuvituksena on torstaille sopivasti tulppaanikimppu muutaman viikon takaa, joka on Lamminpään Kukan aikaansaannosta tämäkin. Ihanien kerrottujen tulppaanien kaverina punertavasävyistä eukalyptusta. Yksinkertaista, mutta aah niin kaunista <3

edit. Tainan pyynnöstä linkitän tämän postauksen myös Kukkailotteluun :)

69 kommenttia:

  1. Onnea todella paljon työpaikasta. Nykyisin se on ihan lottovoitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Kyllä tuntuukin lottovoitolta, vaikken sellaista ole koskaan saanutkaan.

      Poista
  2. onnea!
    ja iloa tähän(kin) päivään!

    VastaaPoista
  3. IIK MITEN IHANA UUTINEN! Superisti onnea ja halit!!!!!!!

    Voikun mullekin kävisi noin :D

    Vaadin kuvia uudesta vaatekaapista tai sen sisällöstä :)

    ps. Oliko toi paikka suhteilla vai miten se noin meni??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana 😘

      Paikka tuli ihan omilla ansioilla eli lähetin hakemuksen, pääsin haastatteluun (eka kerta!!) ja näin 😊

      Kyllä se sullekin vielä paikka löytyy, usko mua.

      Poista
  4. Todella isot onnittelut ja tsemppiä uuteen alkuun! ♥ Hieno juttu :) Mut uskon, että alussa jännittää ja kaikki palaset hakevat paikkaansa vähän aikaa.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ❤

      Vähän tässä ollaan edelleen pää sekaisin, mutta ei niin pahasti kuin kuvittelin.

      Poista
  5. Hieno uutinen!!! Onnea!
    Onhan se työnaloitus jännä paikka ja alkuun tuntuu raskaalta, mutta nopeasti siihen tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊

      Liki kahden vuoden tauon jälkeen kaikki tuntuu jännältä, mutta onneksi hyvällä tavalla.

      Poista
  6. Oooh, ihanaa :) Onnea ihan tuhottomasti! Varmasti tosi hyvä fiilis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕 Fiilis on kyllä aika mahtava.

      Poista
  7. Ihan miljoonasti onnea vielä tätäkin kautta! On kyllä niin iloinen uutinen, että tuntuu vähän kuin olis omalle kohdalle sattunut :).

    Ja taatusti on alun ekstraskarppaamisen jälkeen ihan poikki, mutta pian se siitä tasaantuu.

    Nyt voi sulle toivottaa ILOISTA TYÖPÄIVÄÄ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka ❤ Kyllähän sitä ihan erilailla tulee skarpattua kuin täällä kotona verkkareissa ja tukka pystyssä tän oman porukan kanssa 😂

      Poista
  8. Sylintäydeltä onnea työpaikasta!
    Ja ihanat tulppaanit!

    VastaaPoista
  9. Oi, hienoa! Onnittelut työpaikasta ja kyllä se arki pian muotoutuu omiin uriinsa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa 💕 Kyllähän sitä työssä käyvän arkea on ennenkin ollut eli eiköhän tämä tästä asetu 😊

      Poista
  10. Onnea uudesta työpaikasta ja ihanaa torstaita!

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva postaus! Olen iloinen puolestasi. Onnea uudesta työpaikasta ja menestystä uusiin haasteisiin! Torstai on toivoa täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ❤ Olipahan kerrankin uutisia kirjoittaa postaukseen 😊

      Poista
  12. Onnittelut uudesta työpaikasta! 💐
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  13. Hieno homma!!! Mä jo pikkasen uskalsin mielessäni ounastella sen skumppakuvan kohdalla, mutta ajattelin, että kerrot kun kerrot 😄 Työniloa 👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepi 💕 Arvasin, että arvasit, mutten viitsinyt hirveästi enempää hehkuttaa ennekuin oli nimet paperissa.

      Poista
  14. Hienoja uutisia! Onneksi olkoon! <3 Pärjäät varmasti hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu ❤ Toivottavasti vanha vielä oppii uusia asioita...

      Poista
  15. Ihanaa, mahtavaa, onnea!<3 Kyllä kai sitä keksisi kaikkea tekemistä ilman töitäkin, jos rahaa tulisi jostain, vaan tavallisen tallaajan onni on saada käydä töissä!:)
    Aivan mielettömän upeat kukkaset jälleen! Nämä sitten linkität huomenna ilotteluun.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina 💕 Näinhän se elämä menee, että töissä on käytävä. Varsinkin, kun ei ole sikarikasta miestä, joka elättäisi 😂

      Voin käydä linkittämässä postauksen, laitan maininnan vielä postauksen loppuun.

      Poista
  16. Isot onnittelut ja tsemppiä uusiin haasteisiin. <3

    VastaaPoista
  17. Tosi isot onnittelut uudesta työpaikasta, hienoa. Kyllä sinä osaat kaikki mitä tulee vastaan, onhan 2 viikkoa vähän niinkuin sisälleajoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💕 Eiköhän tämä tästä, kun alkujännityksestä päästään.

      Poista
  18. Aivan mahtavasti onnea!! Kyllä se hyvin menee :)

    VastaaPoista
  19. Ihan mahtavaa, ONNEA! Uuteen arkeen tottuminen ottaa oman aikansa mutta toisaalta uusi mielekäs työ antaa hurjasti mielelle virkistystä vaikka kroppa väsyykin ja uni maistuu. Olen niin onnellinen puolestasi 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu 💕 Juuri noinhan se menee. Tosin kahden päivän jälkeen koko viikonloppu on mennyt elpymiseen, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa...

      Poista
  20. JIHAAA!!!!! onnea <3 olipas kiva uutinen. Ja todellakin, kyllä niitä kesiä vielä tulee!!
    Nautinnollisia työpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JIIHAA todellakin 😂 Kyllä niitä kesiä tulee, toivottavasti lämpimiä(kin) sellaisia.

      Poista
  21. Isot onnittelut uudesta työpaikasta!

    VastaaPoista
  22. Onnea onnea! Tulee niitä lomia myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Kyllähän niitä lomia tulee, ja onhan tässä nyt "lomailtu" ihan riittävästi.

      Poista
  23. Todella hienoa. Isot onnittelut uuden työpaikan johdosta sinulle!

    VastaaPoista
  24. Olen enemmän kuin onnellinen, että sait töitä <3
    Hurjasti onnea super mahtavalle naiselle.
    Mutta nyt se sun kalenteri on mun käytössä ja se mua hieman harmittaa kun nyt sulla olis sillä itsellekin käyttöä :( vaikkei se minunkaan kanssa ole käyttämättä jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru 😘

      Kyllä se kalenteri on nyt ihan oikeassa osoitteessa. Mä käytän sähköistä kalenteria tai jotain tylsää tavis-kalenteria.

      Poista
  25. Ihan mahtavaa! Paljon onnea uuden työpaikan johdosta! Tuleehan niitä onneksi uusia kesiä ja kesästä voi nauttia työpäivän jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ❤ Tuleehan niitä kesiä ja lomia. Ja mikä ihaninta, meidän mökiltä työmatka on vain 10 minuuttia pitempi eli hyvin ehtii nauttia kesästä työpäivien jälkeenkin.

      Poista
  26. Aivan mahtava juttu ja Onnea uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
  27. Nyt se tapahtui ja vielä helpolla, ei mitään viikkojen kitkutteluodottelua. Tiesivät heti mitä haluavat, Sinut <3 Onnea tuhannesti ihana Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ❤ Halusivat aikuisen naisen, ja jostain syystä mä olin nyt se paras vaihtoehto.

      Poista
  28. Oi miten hienoa! Onnittelut sinulle ja uudelle työlle :)

    VastaaPoista
  29. Oioi, mahtava juttu! Onnea uusiin kuvioihin!
    Meillä kans miehellä vaihtui työnantaja niin, että kesälomat paloi. Ottaa kyllä aivoon, mutta onneksi ehtii edes muutama päivä vapaata kertyä. Täytyy ottaa niistä sitten kaikki irti. Ja toisaalta, sinä kesänä, kun minä palasin kokopäiväisesti äitiysvapailta töihin eikä ollut lomapäiviä, vietettiin varmaan paras kesälomareissu.. viikonloppu Kokkolassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannis 💕
      Onhan pitkissä lomissa vaarana, että jumahtaa paikoileen. Lyhyistä lomista tulee helpommin otettua kaikki irti.

      Poista
  30. Hienoa,paljon onnea uuteen💕 Kesällä on päivät pitkiä,ehtii nauttimaan niistäkin😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Onneksi päivät pitenevät koko ajan, helpottaa muutenkin tähän uuteen arkeen totuttelua :)

      Poista
  31. Onnea, sä sait sen! Niinhän me puhuttiin että asiat järjestyy! Mukavia työhetkiä, kyllä kesästä voi nauttia työtätehdenkin. Vitsi oon ollut niin remontin pyörteissä että ihan ohittanut näin suuren uutisen ❤️

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!