sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Arkikuvahaaste 12/52

Yksi kuva/viikko, vuoden ajan, meidän perheen tavallista arkea.



Tämän postaussarjan nimi olisi kyllä parempi "Viikon räpsy", kuten Kiljusen blogissa, sillä tällainen kännykkäräpsy on nyt luvassa. Jotenkin arkikuvien ottaminenkin on ihan jäissä, mutta yritän kuitenkin :)

Tällä viikolla sain kotiin esikoiseni, joka yllättäen lensi Suomeen keskiviikkona. Olisihan se kiva, että saapumisen syynä olisi ollut vain ikävä kotiin, mutta valitettavasti syynä oli sydänsurut. Mutta olen niin onnellinen, että äiti ja äidin kainalo kelpaavat pian 24 vuotta täyttävälle. Täällä me on sitten yhdessä itketty näitä elämän ensimmäisiä todellisia sydänsuruja.

Mutta viikon räpsy liittyy kuitenkin kuopukseen ja hänen harrastukseensa. Kerran viikossa on kuskausta heppatallille. Onneksi lähellä asuva luokkakaveri käy samalla tunnilla, joten kimppakyydeillä me vanhemmat pääsemme hieman helpommalla. Tallilla ei ole meille taksikuskeille oikein paikkaa hengailla tuntien ajan, joten on ihan kiva, että toiset vie ja toiset tuo. Ja taidanpa olla hevosille allerginenkin, sillä pari minuuttia tuolla noin 80 hevosen tallissa saa aikaan kohtuu tukalan olon. Enkä mä kyllä uskalla edes hevosiin koskea, joten kaikin puolin sopiva ratkaisu.

Heppahupsulle on maanantaina luvassa kiva koulupäiväkin. Koulussa vietetään MOKSU-viikkoa Suomi 100 vuotta -teemalla, ja maanantaina on luvassa tutustumista suomenhevosiin koulun opettajan luona. Kerrankin maanantaina on kiva herätä uuteen kouluviikkoon :D

Talvi- ja kesäaikojen puljaamisesta hieman ärsyyntyneenä toivotan kaikille mukavaa uutta viikkoa. Toivottavasti sisäiset kellot kääntyvät kaikilla pian :)

14 kommenttia:

  1. Voi, miten suloista. Esikoinen lensi kotiin äidin kainaloon. Sydänsurut ovat aina vaikea paikka, oli sitten nuori tai vanhempi. Ihanaa, kun on kuuntelija. Ja nyt se oli äiti <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinivuosien "paska äiti" jakson jälkeen tuntuu kyllä ihanalta, kun äiti on kuitenkin se, jonka apu kelpaa ja äiti on se ensimmäinen, johon turvaudutaan.
      Muksaa uutta viikkoa Tuula <2

      Poista
  2. Ihana hepparäpsy. Toivottavasti äidin kainalo lohdutti. Surullista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se äidin kainalo helpottaa, ainakin hetkellisesti. Paljoahan tuossa tilanteessa ei voi sanoa, ettei kuulosta kaikkitietävältä tai ilkeältä. Parempi antaa vain itkeä surua pois.

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  3. Kellon siirrot ärsyttää täälläkin, en edes ymmärrä miksi niitä pitää edes takaisin veivata.
    Huoh, sydänsuruja ei olisi pitäny koskaan edes maailmaan keksiä. Halaukset sinne sydänsurujen keskelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydänsurut on kyllä kamalia, mutta niin ne vain kuuluvat tähän elämään.

      Halit ja aurinkoa uuteen viikkoon <3

      Poista
  4. Kellojen siirtely on kyllä niin turhaa puuhaa, että oksat pois... Sydänsuruiselle kovasti tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia.
    Ja voi vitsi noita heppajuttuja, tulee ihan oma nuoruus mieleen :)
    Kivaa uutta viikkoa teidän poppoolle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsytti oikein aamulla, kun töihin ajellessa aurinko häikäisi suoraan silmiin. Ihmettelin ensin, että mitäs tämä nyt on, kun ei aikaisemmin ole häikäissyt. Sitten muistin...
      Heppajutut on kyllä kivoja, sivusta seurattuna :D

      Kivaa uutta viikkoa Tuula <3

      Poista
  5. Sydänsurut on kyllä niin raskaita ja silloin tuo äidin/isän kainalo on mitä parhain. Onneksi lentomatkan päästä löytyi tuo äidin rakastava kainalo! <3
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi työtilanne salli neidin saapumisen kotiin äidin luo turvaan <3

      Aurinkoa uuteen viikkoon <3

      Poista
  6. Nuorten sydänsurut on kyllä niin rankkoja, että mieluusti ottais ne itselleen ennemmin. Jotenkin ihan hirmu vaikeaa seurata sivusta (vaikka olis se surija kainalossakin), kun ei oikein voi tehdä asialle kuitenkaan mitään muuta kuin parhaansa mukaan lohduttaa. Ja itsekin sitä ehtii niihin nuorten kumppaneihin (onkohan toi nyt oikea sana, mutta kumminkin) kiintyä niin, että on vaikeaa se luopuminen itselle myös. Voivoi sentään. Monta sydänsurua on todennäköisesti vielä edessä, mutta onneksi myös koko elämä.

    Ja juu. Kesäaikaan siirtyminen ekan loman jälkeisen työpäivän aamuna ei ollut ehkä se kaikkein toivotuin ajankohta, mutta lomalla tuli herättyä poikkeuksellisen virkeänä poikkeuksellisen aikaisin joka aamu (koska tuli myös nukuttua paremmin kuin yleensä), joten tässähän tää menee. Ja pääsee sit tunnin aikaisemmin myös kotiin :).

    VastaaPoista
  7. Sydänsurut on rankkoja, muistaahan sen omastakin nuoruudesta. Ehdin tämän poikkiksen tavata vain kerran, mutta vaikutti niin ihanalta ja rakastuneelta, etten pysty ymmärtämään koko juttua. Ehkä mun ei tarviikaan. Olen vain nyt esikoiselle läsnä, halailen ja kuuntelen, jos hän haluaa puhua.

    Sulla varmasti kesäaikaan siirtyminen on tuntunut tavallista työläämmältä. Mutta onneksi takana ihana lomaviikko, josko siitä saisi lisäpuhtia. Onhan se toisaalta ihanaa, että illat on pitempään valoisia - ehtii paljon enemmän (jos siis jaksaa...)

    Kivaa arkista aherrusta Annukka <3

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että tyttäresi oaa ja haluaa purkaa pahaa mieltään. Se helpottaa, kun ei tarvitse yksin märehtiä asiaa. Harmillisiahan nuo sydänsurut ovat, mutta poikkeushan se on, jos ei niitä kohdalle elämässä osu.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvassa taitaa olla ne parit, jotka elämänsä ensirakkauden kanssa ilman välirikkoja pysyvät ikuisesti yhdessä, toki heitäkin löytyy. Hieman alkaa olo neidillä piristyä, mutta tulevaisuus vieraassa maassa on vielä auki ja siksi vähän pelottavaa.

      Muksaa viikkoa <3

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!