sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Arkikuvahaaste 10/52

Yksi kuva/viikko, vuoden ajan, meidän perheen tavallista arkea.



Kiitos hirmuisesti onnitteluista ja tsempeistä edellisessä postauksessa tähän uuden arjen alkuun <3 Olen aika sekaisin uusista ihmisistä ja tiloista, ensi viikolla varmaan myös töistäkin. Mutta kivalta on tuntunut olla töissä, ja päivät ovat kuluneet kuin siivillä.

Torstaina ekan päivän jälkeen tulin kotiin kärsien järkyttävästä päänsärystä. Otin päänsärkylääkkeen ja samantien juoksin vessaan oksentamaan. Ei kun sänkyyn ja parin tunnin unet. Eipä mennyt särky vieläkään ohi, uusi lääke, kylmää käärettä ja huilia - johan helpotti. Koko illan olin ihan toisella planeetalla. Perjantai menikin jo ihan kivasti :)

Lauantai menikin sitten toipuessa parin päivän rutistuksesta. Neidillä oli kaveri yökylässä ja kätevä emäntä kuittasi päivän ruuan roskaruualla. Ei vaan jaksanut sen enempää.

Nyt uudella innolla uuteen viikkoon ja ilman roskaruokaa :D

20 kommenttia:

  1. Välillä voi vähän oikaista noissa ruoissa :)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tämä oikaisun mahdollisuus :) Kivaa uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  2. Voi sua, oisko ollut jonkinlainen jännitys stressin purkautuminen kyseessä?

    Mukavaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suattaapi olla, että oli jotain jännitystä. Saattoi olla myös vähän verensokerit laskua, kun vähän huonosti mitään oudokseltaan söin, en edes muistanut juoda kunnolla. Mutta nyt on viisastuttu :)

      Kivaa uutta viikkoa Satu <3

      Poista
  3. Muikuja ja tsemppiä! Sä olet timanttia, muista se!

    VastaaPoista
  4. Roskaruoka on arjen pelastus! :)
    Voi kurjuus, migreeni on inhottava. Tsemppiä alkavaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskaruoka on ihana pelastus, kunhan siihen ei turvaudu liian usein :D

      Mukavaa uutta viikkoa Kaisa <3

      Poista
  5. Joo, välillä on mentävä siitä, mistä aita on matalin.:) Muistan ensimmäisen opiskelupäiväni yliopistossa. Sain sellaisen migreenikohtauksen, etten pystynyt olemaan valoisassa. Toista kertaa ei ole sellaista mulla onneksi ollut, mutta jäi mieleen. Varmaan jännityksen purkautumista...
    Kohta sä olet jo vanha tekijä!<3 Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli nyt toinen kerta noin vuoden sisään, kun tuli näin paha olla. Edellisellä kerralla en sietänyt ollenkaan valoisaa, ja tietenkin silloin oli älyttömän kirkas kesäpäivä. Silloin en kyllä mielestäni stressannut mistään, olinhan kotona. Tosin appiukolle väsäsin tilauskakun heti aamusta eli oliskohan se ollut syynä...

      Nyt on kuitenkin kaikki hyvin ja innolla aloitellaan uutta viikkoa. Kivaa uutta viikkoa myös sinulle Taina <3

      Poista
  6. Joskus on ihan hyväkin olla itselle armollinen ja hakea sitä roskaruokaa.
    Hui tuntuisi ihan kauhealta jos nyt joutuisin vaihtamaan työpaikkaa kun olen hieman aran puoleinen ja tykkään tutusta ja turvallisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu ja turvallinen on tuttua ja turvallista, siitä itsekin tykkäisin. Mutta pakon edessä on mentävä sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja huomattava, ettei se niin kauheaa ollutkaan :)

      Ihanaa uutta viikkoa Nanni <3

      Poista
  7. Kiitti vaan! Arvaa alkoiko tekee mieli hamppareita ;D!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä :D Jos lohduttaa, niin ei se hamppari maistunut edes hyvälle.

      Kivaa uutta viikkoa <3

      Poista
  8. Itsekin välillä menen sieltä miestä aita matalin. Kuten Tainakin tuolla totesi. Välillä on lupa syödä ei niin terveellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei vaan jaksa eli kiva, kun on vaihtoehtoja 😊

      Poista
  9. Hampparit. :) Minä niin monta vuotta niitä paistoin, ettei pysty ihan heti syömään, vaikka kasvishamppari ruiskuorella on kyllä hyvä. :) Tsemppiä uuteen viikkoon ja kuvioihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin hyvä kun pääsis roskaruokapaikkoihin jankatkkikauppaan jne. vähäks aikaa töihin, jos menis kaikki himotukset ohi 😂
      Kiitos Katja ja oikein kivaa viikkoa!

      Poista
  10. Ei ole ihme, että noin jännittävän tilanteessa tulee migreeni. Ei ole muuten miltei mikään niin väsyttävää, kuin ensimmäinen työpv uudessa työpaikassa, mutta siitä se lähtee. Aurinkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo jännittävää, mutta migreeni olisi saanut jäädä tulematta. Mutta toisaalta nyt sekin on työhön liittyvä "hauska" muisto :)

      Muiskuja <3

      Poista

Kiitos, kun jaksoit kommentoida :). Kommenttisi ilahduttaa tosi paljon!